Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Liito-orava pysäyttää Kiikoisten Hämeenlahden kaavamuutoksen

Uutiset

Tavoitteena oli tuoda rannan läheisyyteen uusia rakennuspaikkoja.

Liito-orava

Liito-orava. Kuva: Tom Ahlström

Sastamalassa on ollut tekeillä Kiikoisten Hämeenlahden asemakaavan muutos. Työ on keskeytymässä.

Alue on liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka. Rannan läheisyydessä on lajille hyvin soveltuvaa elinympäristöä, joka kasvaa runsaasti haapaa ja leppää. Merkkejä liito-oravista on jo vuodelta 2002.

Rannassa kuultiin kolme viitasammakkoa. Detektorilla ja näköhavainnoin todettiin yksi pohjanlepakko. Pesimälinnustoon kuuluvat uhanalainen pajusirkku ja silmälläpidettävä ruokokerttunen.

Liito-oravan, viitasammakon ja lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää. Alueella on liito-oravan ja viitasammakon lisääntymis- tai levähdyspaikat. Lepakot todennäköisesti käyttävät aluetta vain ruokailuun.

Luonto- ja liito-oravaselvitykset tehtiin kesällä.

Hämeenlahden asemakaavan muuttamista esitettiin valtuustoaloitteessa. Tavoitteena oli tuoda rannan läheisyyteen uusia rakennuspaikkoja. Etenkin omarantaisille tonteille olisi kysyntää.

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikan aluerajaus kattaa suuren osan kaava-alueen rannalle suunnitelluista rakennuspaikoista ja tarvittavasta katualueesta. Uusia rakennuspaikkoja saataisiin korkeintaan yksi. Kustannukset kadun rakentamisen vuoksi olisivat hyötyyn nähden suuret, minkä lisäksi rakennuspaikan kaavoitus olisi viereisten luontokohteiden vuoksi epävarmaa. Aloitteessa toivotut omarantaiset tontit ovat yleiskaavan vastaisia, mikä tulee ilmi myös Pirkanmaan ELY-keskuksen lausunnosta.

Asia on käsiteltävänä ympäristölautakunnassa.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: