Äänestys: Huittisten kaupunginhallitus esittää neljälle alakoululle tällä kohdalla "lakkautusrauhaa"
Seuraava tarkastelu tehtäisiin vuonna 2028.

Huittinen. Kuva: Samuli Kinnari
Huittisissa kaupunginhallitus ei nyt linjaisi alakoulujen lakkauttamisista. Päätös oli äänestyksen tulos äänin 4-5.
Kaupunginjohtaja Viveka Lannen esitys oli sivistysvaliokunnan ehdotuksen mukainen. Alakouluverkon muodostaisivat vuonna 2030 Lauttakylän ja Sallilan koulut. Sammun koulun toiminta päättyisi samana vuonna elokuun alussa. Suttilan koulu lakkautettaisiin elokuun alussa vuonna 2026.
Niina Immonen (ps.) esitti Antti Heikkilän (ps.) kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi sekä selvitetään koulukiinteistöjen peruskorjaustarpeiden, jälleenmyyntihintojen ja koulukuljetusten tarkemmat arviot ynnä oppilaskohtaiset kustannukset kunkin koulun osalta. Lisäksi tehdään lapsivaikutusten ja yritystoiminnan vaikutusten arvioinnit sekä selvitetään linkittyminen varhaiskasvatuksen, yläkoulun ja lukion tilojen käyttöön. Äänestyksessä kaupunginjohtaja Viveka Lannen esitystä kannattivat Hannu Haapasalo (kesk.), Arto Metsämäki (kesk.), Mika Stenfors (hupa), Aino Tammi (kok.), Tuomas Toivola (kok.) ja Tinja Tähtinen (kok.). Niina Immosen esitys sai tuekseen Antti Heikkilän ja Aila Hännisen (sd.). Kaupunginjohtajan esitys voitti äänin 6-3.
Mika Stenfors esitti, että perusopetuksen alakouluverkkoselvitys merkitään tiedoksi ja jatketaan neljän alakoulun mallilla. Seuraava tarkastelu kouluverkkoon tehdään vuonna 2028. Kaupunginjohtajan esityksen puolesta äänestivät Arto Metsämäki, Aino Tammi, Tuomas Toivola ja Tinja Tähtinen. Mika Stenforsin esitystä kannattivat Hannu Haapasalo, Antti Heikkilä, Aila Hänninen ja Niina Immonen. Se voitti äänin 4-5.
Hannu Haapasalo esitti, että jatketaan neljän alakoulun mallilla ja seuraava tarkastelu tehdään vuonna 2027. Tämä raukesi kannattamattomana.
Kaupunginhallituksen esitys etenee valtuuston päätettäväksi.