Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Juomaveden keittokehotuksesta useita korvausvaatimuksia Sastamalassa: Johtokunnalle esitetään kaikkien hylkäämistä

Uutiset

Hyvitystä haetaan muun muassa pakatun veden ostamisesta ja veden noutamisesta lähteeltä sekä terveydellisestä riskistä ja vahingosta.

Vesi, kiehuva, kattila

Vettä kiehumassa kattilassa.

Sastamalassa Äetsän verkostoalueella oli voimassa juomaveden keittokehotus viime syksynä. Tilanne on poikinut kaupungin vesiliikelaitokselle useita korvausvaatimuksia asiakkailta.

Hyvitystä haetaan muun muassa pakatun veden ostamisesta ja veden noutamisesta lähteeltä sekä terveydellisestä riskistä ja vahingosta. Vaatimukset vaihtelevat. Esimerkiksi yhdessä hakemuksessa korvaukseksi on määritelty kahden kuukauden perusmaksut ja viisi kuutiota, toisessa kaksisataa euroa.

Asia on liikelaitoksen johtokunnan käsiteltävänä. Toimielimelle esitetään jokaisen hakemuksen ja vaatimuksen hylkäämistä.

Viranhaltijavalmistelussa vedotaan vesihuoltolaitoksen yleisiin toimitusehtoihin ylivoimaisen esteen osalta.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: