Kyberhyökkäys ei kohdistunut sattumalta Säkylään
Kunnan oman arvion mukaan iskun tekotapa viittaa vahvasti ammattimaiseen toimijaan.

Hakkerointiin liittyvä aihekuva. Kuva: Pixabay
Säkylässä kyberhyökkäyksen aiheuttama haitta on monilta osin päättynyt.
Tunkeutumisen vaikutukset ovat näkyneet kunnan sisäisessä toiminnassa. Tiedossa ei ole, että tietoja olisi vuotanut ulkopuolisille.
Tapahtuneen selvittelyssä ja korjauksissa on käytetty suuren kansainvälisen kyberturvallisuusyrityksen asiantuntemusta ja resursseja. Hyökkäys havaittiin myöhään sunnuntai-iltana 18. joulukuuta. Sopimus yhteistyöstä solmittiin yrityksen kanssa heti yöllä.
Kunnan oman arvion mukaan iskun tekotapa viittaa vahvasti ammattimaiseen toimijaan. Se ei olisi kohdistunut sattumalta Säkylään. Tekotapaa ja kohdetta pidetään ennalta harkittuna ja valittuna.
Tekijään kunta ei ota kantaa. Poliisi ja tarvittaessa muut viranomaiset tutkivat asiaa muun muassa rikosilmoituksen perusteella. Nämä toimijat harkitsevat mahdolliset tiedottamisen tarpeet itsenäisesti.
Kunta kohotti varautumistaan erilaisten yhteiskunnan häiriötilanteiden varalta vuosi sitten alkukeväällä. Tällöin tehtiin riskiarvioita, joissa huomioitiin myös kyberhyökkäyksen mahdollisuus.