Nuoret päättivät 50 000 euron käyttämisestä: Mopoalue oli suosituin – Nämä hankkeet toteutetaan
Ääniä annettiin lähes 950.

Nuoria. Kuva: Pixabay
Sastamalassa nuoret äänestivät 50 000 euron käyttämisestä. Toteuttavaksi valikoitui neljä hanketta.
Kaalisaareen rakennetaan ulkokuntosali. Siihen käytetään 30 000 euroa. Nuorten vapaa-ajanviettopaikkoja varustellaan penkeillä ja roskiksilla 10 000 eurolla. Eläinavusteinen toiminta yläkoulujen pienryhmille ja mopoalueen selvitystyö saivat kumpikin 5 000 euroa.
Suurimman määrän ääniä keräsi mopoalue. Kaupungilla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä osoittaa tarkoitukseen aluetta, joka täyttäisi edellytykset. Selvitystyötä varten perustetaan suunnitteluryhmä.
Seuraavaksi suosituimmat vaihtoehdot olivat ulkokuntosali Kaalisaareen, penkit ja roskikset vapaa-ajanviettopaikkoihin sekä eläinavusteinen toiminta yläkoulujen pienryhmille.
Hankkeista äänestivät yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat. Ääniä annettiin yhteensä 938. Äänestyksen jälkeen päätöksen toteuttavista hankkeista teki nuorisovaltuusto.