Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

"Kauas missä katse kantaa…" – Satakunnan laulu esitettiin ensimmäisen kerran 110 vuotta sitten Huittisissa

Uutiset

Johtajatar Aino Voipion tekstissä arveltu olevan vaikutteita Ripovuorelta aukeavasta maisemasta.

Aino Voipio

Aino Voipio. Kuva: Huittisten museo

Satakunnan laulu täyttää 110 vuotta. Se esitettiin ensimmäisen kerran juhannuspäivänä vuonna 1912 Huittisissa Loiman kylässä Länsi-Suomen kansanopiston kesäjuhlassa.

Satakunnan laulun on sanoittanut Ainio Voipio. Hän toimi kansanopiston johtajattarena. Tekstin synnystä tunnetaan erilaisia tarinoita. Erään niistä mukaan Ainio Voipio istui runoa kirjoittaessaan kansanopiston ikkunalaudalla ja katseli joelle saakka yltäviä viljapeltoja. Toisessa kerrotaan, että hänet teljettiin opistotalon toisessa kerroksessa sijainneeseen kamariinsa ja sanottiin, että ulos ei ole tulemista ennen kuin maakuntalaulu on valmis.

"Opiston tilaisuuksissa laulettiin hämäläisten laulua ja vaikka itse olen syntyjäni karjalainen, päätin kirjoittaa satakuntalaisten laulun", kertoo Aino Voipio 85-vuotishaastattelussaan. Tekstissä on arveltu olevan vaikutteita Huittisten Ripovuorelta aukeavasta maisemasta. Siellä katse kantaa yli peltojen ja Kokemäenjoki virtaa läpi vainioiden.

Satakunnan laulu sai virallisen maakuntalaulun aseman vuonna 1948. Aksel Törnuddin sävellyksessä oli kaksi melodiaa. Maakuntalaulu päätettiin laulaa ensimmäisen säkeistön melodialla. Aino Voipion kuudesta säkeistöstä maakuntalauluun valittiin ensimmäinen, kolmas ja kuudes. Säkeen "kotipelto kasvun kantoi" sanajärjestys vaihdettiin muotoon "kasvun kotipelto kantoi".

Huittisten pääkirjaston aulassa on kesäkuun ajan esillä näyttely Satakunnan laulu – Aino Voipion kynästä.

Karaokevideon musiikin on soittanut Aleksi Bondfolk. Kuvat ovat Timo Niemisen ja Marko Mikkolan Satakuntaliitosta.

· · · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: