Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalan kaupunki varautuu ottamaan koronapassin käyttöön

Uutiset

Asia kaupunginhallituksen käsiteltävänä.

Sastamalan kaupungintalo

Sastamalan kaupungintalo.

Koronapassin käyttöönotto kaupungin toiminnassa on esillä Sastamalassa. Asia on kaupunginhallituksen käsiteltävänä.

Tartuntatautilaki mahdollistaa koronapassin vaatimisen esimerkiksi yleisötilaisuuksissa sekä sisäliikunnan ja kulttuurin tiloissa. Sitä ei kuitenkaan voida edellyttää paikoissa, joiden voidaan katsoa olevan tavanomaisen elämän tai lakisääteisten oikeuksien ja palveluiden käyttämisen kannalta välttämättömiä. Aluehallintoviraston mukaan tällaisia ovat esimerkiksi kirjastot.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että koronapassi otetaan käyttöön kaupungin toiminnoissa, joissa se kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön ja toimivaltaisten viranomaisten päättämien rajoitusten mukaan on mahdollista. Päätökset tekee toimialajohtaja koskien toimialaansa.

Koronapassi on vaihtoehto toimintojen sulkemista lievemmille rajoituksille. Sen ottaminen käyttöön voi osaltaan edistää myös rokotekattavuuden nousemista.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: