Karkun evankelisella opistolla jatkuu lähiopetus noudattaen THL:n ohjeita – Koronatartunnan saanut ei ole asunut oppilaitoksella
Tartuntatautiyksikkö pitää yhteyttä karanteeniin asetettuihin.

Koronavirukseen liittyvää näytteenottoa. Kuva: Paula Pasanen, Tays
Sastamalassa Karkun evankelisella opistolla on todettu yhdellä henkilöllä koronatartunta. Altistuneet asetetaan karanteeniin.
Sairastunut ei asu oppilaitoksella, vaan hän on käynyt paikalla päivisin. Hänen kanssaan kontaktissa olleet ovat altistuneet ja heidät on asetettu karanteeniin. Kaupungin tartuntatautiyksikkö pitää yhteyttä karanteeniin asetettuihin.
"Toimimme tarkoin terveysviranomaisilta saamiemme ohjeiden mukaisesti. Tiedotamme sen mukaisesti opiskelijoille ja henkilökunnalle mahdollisesta altistumisesta. Altistumisvaara kohdistuu vain rajoitettuun määrään henkilöitä, ei kaikkiin opintolinjoihin eikä koko henkilökuntaan. Karkun evankelisella opistolla on edelleen turvallista opiskella", sanoo rehtori Marja Koskenniemi.
Oppilaitoksen muiden opiskelijoiden opetus jatkuu normaalisti lähiopetuksena noudattaen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamia ohjeita uusien tartuntojen ehkäisemiseksi. Kaupungin tartuntatautitiimi seuraa tilanteen kehittymistä.