Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Raju ulosajo Kokemäellä – Auto pystyssä päin puuta, kuljettaja 20 metrin päässä

Uutiset

Vuonna 1986 syntynyt mies loukkaantui vakavasti.

Poliisi on kertonut lisätietoja Kokemäellä valtatiellä 2 keskiviikkona illalla sattuneesta ulosajosta. Onnettomuus tapahtui noin kello 18.15.

Huittisten suuntaan matkalla ollut henkilöauto suistui valtatieltä loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa. Partion tullessa paikalle auto nojasi puuhun perä ylöspäin ja keula tulosuuntaan kohti maata. Kuljettaja oli lentänyt noin kahdenkymmenen metrin päähän.

Samaisesta lujaa ajavasta autosta oli tullut ilmoitus jo aikaisemmin Porin ja Ulvilan väliltä. Se oli kulkeutunut vastaantulijoiden kaistalle ja ojaan.

Autoa ajoi ulkopaikkakuntalainen vuonna 1986 syntynyt mies. Hän loukkaantui vakavasti. Kuljettaja vietiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.

Ajo-olosuhteet olivat erittäin huonot runsaan sateen ja uriin jääneen veden vuoksi. Poliisi epäilee myös alkoholilla olleen osuutta ulosajoon.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: