Peto on Maija Tenkasen & Kulkukoirien ensimmäinen sinkku
Viime vuoden puolella Kulkukoirat-yhtye sai solistikseen Maija Tenkasen. Yhteistyö on nyt tuottanut ensimmäisen yhteisen levytyksen, joka on single nimeltään Peto.
Viime vuoden puolella Kulkukoirat-yhtye sai solistikseen huittislaisen Maija Tenkasen. Yhteistyö on nyt tuottanut ensimmäisen yhteisen levytyksen, joka on single nimeltään Peto.
"Biisinteko ammattiaitoisten soittajien kanssa sujui rennon mutkattomasti", kertoo laulaja Maija Tenkanen. "Kappaleen teksti kertoo ihmiselämän 'pienestä paheesta', jonka olemassaolon voin hyvin tunnistaa ja tunnustaa. Se saattaa aina välilllä ärsyttää, mutta sen kokee niin kiusoittelevan tarpeelliseksi, ettei irtipäästäminen olekaan niin itsestäänselvän helppoa", hän pohtii. "Näiden ajatusten takia laulussani on mielestäni kuultavissa pientä kiusoittelevaa kepeyttä. Mutta näin kaiketi tekstin kuuluukin eri lailla puhutella. Näin tekstille syntyy syvyys", Tenkanen luonnehtii.
Kulkukoirien historia johtaa aikakauteen Topi Sorsakosken rinnalla, mutta sittemmin kokoonpano on kokenut uudistuksia. Yhtyeen uuteen nousuun nostaneet alkuperäisjäsenet Jarmo Kirsilä ja Tapani Puranen kiersivät pitkään Topin kanssa.
Maija Tenkasen & Kulkukoirien keikkoja lähiseudulla
La 2.4. V2 – Viihteen Valtatie, Harjavalta
La 9.4. Huittisten Seurahuone, Huittinen
Ke 22.6. Särkkä, Punkalaidun