Sastamalan valtuusto ei lähtenyt perustamaan uimahallia
Talousarviokouksessaan Sastamalan kaupunginvaltuusto pääsi odotetusti pitkän keskustelun jälkeen äänestämään myös uimahallista.
Talousarviokouksessaan Sastamalan kaupunginvaltuusto pääsi odotetusti pitkän keskustelun jälkeen äänestämään myös uimahallista.
Uimahalliyhtiötä valtuusto ei lähtenyt perustamaan, vaan päätökseksi tuli kaupunginhallituksen esitys äänin 38-20 ja 1 poissa.
Esityksen määrärahan varaamisesta uimahalliyhtiön perustamiseksi teki Ilmari Nurminen (sd.). Sosialidemokraattien valtuustoryhmä esitti uimahallityöryhmän ehdotuksen mukaisesti, että vuodelle 2016 lisätään miljoonan euron osakepääoma uimahalliyhtiön perustamiseksi.
Petri Holappa (kok.) peräsi perusteluja, miksi uimahallin taustalle pitäisi perustaa osakeyhtiö. Hän ennakoi, että tappiota tuottavana yhtiö kaatuisi lopulta kaupungin harteille.
Simo Myrskyranta (vas.) totesi, että kauempana kaupungin keskustasta asuvat eivät halua toimia uimahallin maksumiehinä. Mika Sillanpää (vihr.) oli eri linjoilla kuin Myrskyranta. Hän uskoi, että uimahalli toisi hyvää koko alueelle.
Toistuvan uimahallikeskustelun vaikutuksista kaupungin imagoon oltiin myös huolissaan. Huolen toi ilmi esimerkiksi Pauli Pietilä (kesk.) puheenvuorossaan. Hän ehdotti valtuustolle herrasmiessopimusta, ettei uimahallista enää puhuta tällä kaudella.
2 kommenttia
17.12.2013 klo 01:07
Huittisten olisi aika laajentua Sastamalan suuntaan :)
18.12.2013 klo 16:58
välillä joku hyväkin päätös sieltä hullujen huoneelta
Tähän artikkeliin ei voi enää lähettää kommentteja.