Sastamala selvittelee uimahallin rahoitusvaihtoehtoja
Uuden uimahallin vaihtoehtoisista rahoitusmahdollisuuksista laaditaan Sastamalassa selvitys ensi keväänä. Uimahalli puhutti talousarviovaltuustoa puolentoista tunnin ja yli neljänkymmenen puheenvuoron verran.
Uuden uimahallin vaihtoehtoisista rahoitusmahdollisuuksista laaditaan Sastamalassa selvitys ensi keväänä. Talousarviovaltuuston päätökseksi tuli äänin 38-21 kokoomuksen Arto Satosen tekemä esitys. Kaupunginhallitus esitti ratkaisuksi kokonaispakettia, jossa uimahallin rakentamisen kustannukset olisi ratkottu kiinteistöjen ja omaisuuden myynnillä, tavoitteena aloittaa rakentaminen vuonna 2016. Satosen esitys kaatoi kaupunginhallituksen esityksen lisäksi myös kokoomuksen Mikko Rauvan esityksen. Rauva olisi lopettanut uimahallista puhumisen täksi valtuustokaudeksi ja poistanut asiaan liittyvät määrärahavaraukset. Ensimmäisessä äänestyksessä Rauvan esitystä vastassa oli sosialidemokraattien Ilmari Nurmisen esitys. Nurmisen esityksessä hallin rakentaminen olisi laitettu alulle vuonna 2014.
Sastamalan kaupunginvaltuusto pääsee palaamaan uimahalliin ensi vuonna. Nyt talousarviovaltuusto puhui hallista puolentoista tunnin ja yli neljänkymmenen puheenvuoron verran. Kaikkiaan kokous kesti seitsemän tuntia.