Pirkanmaan liiton maakuntahallitus vierailee Äetsässä ja Vammalassa tänään tiistaina. Äetsässä ohjelma alkaa kunnantalolta, jossa kunnanjohtaja Eero Mäki-Tanila kertoo kunnasta ja diplomi-insinööri Reino Heinola Äetsän vetykylä -hankkeesta. Maakuntahallituksen väelle esitellään myös vetyriksa, jonka kunta hankki viime keväänä. Äetsässä ohjelmassa on lisäksi tutustuminen FC Energia Oy:n vetyhöyryvoimalaitokseen. Vammalassa maakuntahallitus vierailee Vexve Oy:n tehtaalla ja kaupungintalolla.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Autoja keikattu Kokemäellä ja Harjavallassa
Edellinen:
Pelti taipui Huittisten valoristeyksessä